maanantai 2. heinäkuuta 2012

Osa 1

Varhaiset vuodet


Laitilassa tanssattiin ja humpattiin innokkaasti ajan hengen mukaisesti vielä 1960 –lopulla ja 1970 –luvun alussa. Paikallisia orkestereita olivat mm. Esko Juhani Mäen yhtye, ja Kaasalaisen Lassella oli oma porukkansa. Tanssin iloja kansalle soi myös Tatu Lemmetin yhtye. Rockin räimeestä ei ollut tietoakaan.
Mutta, kuten kaikissa suurissa tarinoissa, tässäkin on se oma pandoran lippaansa, jonka avaamisesta kaikki alkaa. Laitilan bändikulttuurin avausfanfaariksi voidaan nimetä se tapahtuma, kun Vehmaksen Jukka sen ensimmäisen sähkökitaransa sai. Joku voisi todeta että no niin tietyste, pit se ny arvatakki. Kitaran merkki oli Hagström Kent ja vahvistin FBT.  Siitä me lähdetään.

Hermannin Nuorisoseura kokoontuu

Jukka Vehmas oli kuullut ja nähnyt Urheilutalon Poterossa ukilaista S.Wälikäsi –bändiä, jossa soitti mm. Jussi Zenger. Ilta iski innostuksen rokkikipinää nuoreen mieheen. Vuonna 1971 Jukka alkoi koota ensimmästä bändiä kasaan. Kyösti Laihi tuli mukaan Elkatone-sähköuruillaan, ja rumpaliksi ryhtyi Eero Leivo, jonka kotoa kellarista löytyi myös treenikämppä. Bändin nimeksi tuli Hermannin Nuorisoseura, josta käytettiin myös lyhennettä HNS. Basistista vain oli pula. Kappalevalintoihin vaikutti vahvasti Creedence Clearwater Revival eli CCR, joka oli kaikkien suosikki. Orkesteri taipui kuitenkin monenlaiseen tyylisuuntaan, ja teki myös tanssikeikkoja mm. Kaivolan Havupirtille. HNS soitti myös ensimmäisillä Laitilan Munamarkkinoilla 1972.
Rock-tyyppiseksi HNS:n toiminta muuttui kun -73 kämpille tuli pitkätukkainen pojankloppi Jyrki Lemmetti Fender Telecaster kädessään ja Vox toisessa. Vehmaksen arvion mukaan Jimi Hendrixiä vahvasti digannut Lemmetti oli jo tuolloin kovan luokan kitaristi. Laihi siirtyi basistiksi, ja silloisista sen ajan suomalaisista rockbändeistä innostusta tarjosivat Tasavallan Presidentti ja Wigvam. Lyhyehkön historiansa aikana HNS teki noin 40 keikkaa. Bändi hajosi
-74 ja Lemmetti ja Laihi siirtyivät progressiivisemman populaarimusiikin tielle. Vehmas perusti Leivon Epon ja Kaitilan Harrin kanssa tanssiorkesterin, joka jatkoi aina vuoteen 1980.
Alkutaipaleella tärkeää työtä Laitilassa bänditoiminnan heräämisen eteen teki muusikko ja trumpettimies Pauli Sojakka, joka veti Kansalaisopistossa jonkunsortin kevyen musiikin kurssia. Sojakan kanssa J. Lemmetti teki muuten elämänsä ensimmäisen keikan palokunnan pikkujouluissa: Delilah ja Katariinan kamarissa -kappaleet kitaralle ja trumpetille.
Toinen merkittävä bänditouhun avittaja Laitilassa oli -77-81 nuorisosihteerinä toiminut  Kari Lehmusvuori, jonka ansiosta mm. Käräjätalo tuli bändien treenipaikaksi vuodesta -77 vuoteen -81, jolloin talo purettiin. Sama mies auttoi Laineen talon saamisessa bändien käyttöön.

Hermannin Nuorisoseura: Jyrki Lemmetti, Jukka Vehmas, Eero Leivo ja Kyösti Laihi.


Naavan lämmin nipistys ja puhrasta progea
15 –vuotiaat Jyrki Lemmetti ja Kyösti Laihi alkoivat HNS:n jälkeen tehdä omia kappaleita, ja Juha Kaira ryhtyi tekemään biiseihin tekstejä. Rumpaliksi tuli Jari Nordman ja basistiksi Juha Jokiranta.  Bändi sai Kairan keksimänä myös melko progressiivisen nimen: Naavan lämmin nipistys. Yhtye soitti muutamilla koulukeikoilla ja Raumalla yhden keikan. Vuonna -75 yhtye voitti Turussa valtakunnallisen nuorison taidetapahtuman osakilpailun. Tuomaristo antoi kiitosta ”instrumenttien saumattomasta yhteistyöstä ja soittajien teknisestä osaamisesta. Muistan sinut –kappale antoi myös nautittavia sointuyhdistelmiä ja rytmisiä kontrasteja.”  Jatsahtavuutta unohtamatta.
Tämän bändin loputtua Laihi siirtyi Kaamos-nimiseen proge-bändiin, jonka ainut LP-levy Deeds and Talks vuodelta -77 on vinyylinä keräilyharvinaisuuksia. Jyrki Lemmetti jatkoi omia opiskelujaan ja perusti yhtyeen Wellcome Band, josta seuraavassa osassa lisää. Vuonna -78 WB:n erään keikan jälkeen Jimi Sumén pyysi Lemmettiä bändiinsä, mutta juttu kariutui koska Jyki oli juuri lähdössä inttiin, ja Sumén lähti tunnetuin seurauksin Englantiin.

Naavan lämmin nipistys: Jari Nordman, Kyösti Laihi, Juha Jokiranta ja Jyrki Lemmetti.


Punk syöksyy ennenaikaisesti lavalle Laitilassa!
Jyrki Lemmetti muisteli huvittuneena myös eräät aikaansa edellä olleet punk-henkiset iltamat yhteiskoulusta noinvuodelta -74. Ainutkertaisessa kokoonpanossa Lemmetti soitti rumpuja, Kyösti Laihi urut, Jari Nordman kitara, Arto Jäspi basso ja musikaalisuutensa ansiosta päätähtenä oli Juha Kaira kitaroineen. Pauli ”Great” Halonen Show panosti näyttäviin esiintymisasuihin ja varsin värikkääseen lavameininkiin. Musiikillinen pääteos perustui televisiossa tuolloin pyörineeseen Batmanin tunnusmusiikkiin, jonka joukkoon Kaira varioi heviriffejä ja melodioita mm. Omo-mainoksesta. Valveutuneesti sivistynyt opettaja Valto Vaalikivi näki esityksessä ilahtuneena selkeästi aidon happeningin aineksia. Eräs jonkun verran punsissa ollut yleisön edustaja tosin totesi show´n loppupuolella, että ”Te soitat raskast musikki.”



2 kommenttia:

  1. Naapurin pojalle kiitokset muistoja herättävästä historiikista! Hermannin Nuorisoseurasta tuli mieleen eräs koulun juhla, jossa Laitilan tuolloinen kunnanlääkäri Vaahtoranta poistui poikien musisoidessa salista kädet korvilla. Volyymi ylitti hänen sietokykykynsä, ja hän osoitti sen dramaattisestii. Mutta allekirjoittanut - progen ystävänä - piti bändistä kovasti. Yhteissoitto oli eritoten elinkaaren lopulla kovaa tasoa, kuten monimutkaiset kappaleet edellyttivätkin. Sama meininki jatkui sitten Naavan lämpimässä nipistyksessä.

    Kairan Juha, joka oli kaverini Mattilan Merkan luokkatoveri, teki muuten aikamoisen kulttuuriteon hommaamalla mm. kotimaisen progen kärkinimet Wigwamin ja Elonkorjuun soittamaan koululle. Keikat eivät olleet mitään valtavia yleisömenestyksiä, ja niistä taisi tulla oppilaskunnalle aika rajusti takkiin, mutta ne olivat pikkukylän pojalle suuria musiikillisia elämyksiä.

    VastaaPoista