Osa 4

Musiikkityylit monipuolistuvat

Alex Stone Group osa 2

Vuonna 1985 Timo Rainio siirtyi ASG:n laulajaksi ja Marika Laine soitti koskettimia. Tuohon aikaan pruukattiin ottaa taiteilijanimet, ja englanninkielistä heviä esittivätkin Timo Rainion muistin mukaan Mary Queeny (Marika Laine), Randy Lionheart (Mauri Mikkola), Ran Revenge (Kimmo Jokila), Duzzy Blizzard (Timo Heinonen) ja Sammy Rayn (Timo Rainio). 

Sittemmin Mikkola ja Laine lähtivät, ja kitaristiksi ASG:hen tuli Raumalta  liukasnäppinen Jouko ”Jokke” Piirainen. Kokeilujen jälkeen biisien englanti vaihtui suomeksi ja tyylisuunta funkahtavaksi rockiksi. Tämä ASG oli  omaperäisyydessään selkeästi edellä aikaansa. Sanoituksetkin olivat varsin ronskia tavaraa.

Bändikilpailun voitto Turussa toi palkinnoksi sopimuksen levy-yhtiö Poko Recordsin kanssa. Bändi levytti vuonna 1991 albumin Vaapula vissun. Sitä ei kuitenkaan boostattu kunnolla eteenpäin, eikä muutoinkaan levy-yhtiön toiminta ASG:n kanssa ollut aivan sieltä rehdimmästä päästä. Toinen levy jäi ilmestymättä.

Stormchild ja tuplabasarihevi

Mauri Mikkola lähti rakentamaan Laineen talon naapurista uudenlaista bändikuviota vuonna -88. Ensimmäisessä Stormchild -versiossa soittivat Mikkolan lisäksi Mika ”Aaltsi” Aaltonen rummut, Esa Reivo basso, Marko Laihinen kitara ja Petri Vihavainen laulu. Bändi siirtyi treenaamaan Laineen talon viereiseen Ahtalan taloon jossa oli aiemmin toiminut erityisnuorisotyön pilottihanke Hyrrä. Tuotetusta metelistä valitettiin useasti ja allekirjoittanut muistaa, miten korvat soivat kuukausikaupalla stereona putkeen.  Korvatulpat tulivat muotiin myöhemmin. Pihapiirissä oli muutakin sättämmistä kun ulkorakennus paloi.

Tyylisuunta oli melodista ja varsin ripeää tuplabasarikompilla tahdistettua hevimeteliä. Bändi teki lähes jokapäiväisen treenaamisen päätteeksi yhden takakireän keikan Poterossa. Pian sen jälkeen ensimmäinen versio hajosi – nuoruuden muut houkutteet veivät voiton.

Bändi jatkoi pian Mikkolan johdolla kovaa kyytiä uudella innostuneella miehityksellä: Michael Rantanen laulu ja basso, Sami Tuuna kitara, Mika Luoto rummut. Myöhemmin Rantanen keskittyi lauluun ja Esa Reivo tuli basistiksi. Marko Laurén toimi välillä bändin basistina. Stromchild teki parisenkymmentä keikkaa, oli välillä Demonrace –nimellä, sisälsi runsaasti miehistökokeiluja ja hajosi 90 –luvun alussa.

Worst Nightmare

80-luvun loppupuolella Laitilassa soi myös harvinaisempi musiikkityyli psychobilly. Jokusen keikankin tehneessä Worst Nightmare –bändissä soittivat Kari Leino laulu ja kontrabasso, Arsi Pohjonen rummut ja Sami Savolainen kitara. Sami oli jo 6 –vuotiaana saanut väkevän musiikillisen innostuksen kotoaan, kun isosisko kuunteli Johnny Burnettia ja Eddie Cochrania.  Myös isäukko oli armoton Elvis, Little Richard ja Stevie Ray Vaughan –fani.  Vaikka alkutaival oli melko pienimuotoista, Savolaisen bootsit oli tehty kävelemään rokkenrollin tietä. Siitä menestyksekkäästä taipaleesta myöhemmin lisää.

Natusan Club ja punkmeininki!

Vuonna -88 perustivat Manne ”Mane” Sorri ja Marko ”Mako” Turunen Natusan Clubin. Silkkaa punkin soittamisen riemua! Bändi teki 48 keikkaa ja päättyi vasta -03 kun kitaristi Turunen vaihtoi punkinsoiton maratontossuihin. Pumpussa oli paljon vierailevia soittajia ja studioäänitteitä kertyi lukuisia. Mainittakoon ”viralliset” CD-EP:t  Alla silmukan ja Aurinkoon vuodelta -98. Sinkku ilmestyi vielä -02. Mane alkoi aikanaan soittamaan bassoa kun laitilalainen rokkenrollin yleismies Pitkäkankaan Seppo oli sellaiset vehkeet tuonut punkkarpoikain soittomökkiin Suontaan Kaulioon. Natusanin rumpaliksi tuli Sami ”Sammy” Virta ja kitaraa soitti myös Toni ”Ona” Salminen. Muita Sorrin ja Turusen pohjustamia virityksiä olivat Maukoset, jonka tavoite oli soittaa Suomen jokaisessa kaljapubissa – ei ihan onnistunut, mutta Männäistentuvan housebändiksi pääsivät. Ja sitten raumalaisella Riku Laaksolla vahvistettu Darbies, joka teki tavoitteensa mukaan yhden EP:n, keikan ja sitten hajosi.

Munamarkkinat ovat tarjonneet paikallisille bändeille paljon esiintymistilaa. Tässä veivaamassa pitkälinjan punkbändi Natusan Club: Marko Turunen, Sami Virta ja Manne Sorri.

Nefernefernefer

Laineen talolla treenasivat 80-luvun puolivälissä myös sellaiset nuoret miehet kuin Kalle Airisto basso, Janne ”Nasse” Jurttila rummut ja Rami Alanko kitara. He olivat laulajaa vailla, ja kysyivät toimeen Timo Rainiota. Hän kävikin muutamissa treeneissä, mutta ehdotti sitten velipoikaansa Jussi Rainiota, jota piti kumminkin kohtalaisena laulajana.  Timo sai tehdä aika paljon suostuttelutyötä, mutta viimein Jussi kuitenkin pöräytti Taunuksellaan Laineen talon pihalle. Vaikka Alangon ensireaktio kyseisestä verkkarimiehestä oli että ei j….lauta, niin ensimmäisten treenien jälkeen asia oli selvä. Homma toimi. Jossain vaiheessa englanninkielisen, kevyemmän rokin rytmittäjäksi vaihtui ”Rauman paras rumpali”, 15-vuotias Jari Varjo.

Alanko kumppaneineen diggali vähän erilaisesta musiikista kuin muu, selkeästi hevipitoisempi Laineen talo väki.  Suosikkeja olivat mm. U2, David Bowie, Cure, Alarm, Big Coutry ja Duran Duran. ”Sinitukkaiset futuristit” aiheuttivat talossa terveellistä närää, ja kateutta taisi olla soittimista tai tyyleistä puolin ja toisin.  Tämän seurauksena Laineen talolla tapahtui erilaista kummittelunomaista jäynää: tyhjiä pulloja ilmestyi pussikaupalla nurkkiin, tai piimää tai silakoita lemuamaan toisten soittokämppien kaappiin. Taisi paskapökälekin olla jonkun lattialla tervetuliaisena. No, pojat ne on poikia.

Neferit tekivät keikkaa, ja bändikilvan voiton myötä saivat CBS-levy-yhtiön kanssa sopimuksen. Alanko oli tuonut Mika Waltarin –kirjasta bändille nimen, mutta levy-yhtiö vaati sen muuttamista. Nefereistä tuli Bohemia.  Yhtyeen keikoilla taustalaulajina olivat myös Sanna Raivo ja Susse Pihlaja. Kaikki alkoi hyvällä kohinalla T.T Oksalan toimiessa tuottajana, mutta lopulta vain kaksi sinkkua julkaistiin. Loppulevy jäi julkaisematta kokonaan. Bändi hiipui vuosikymmenen taitteessa – se polku ei odotuksista huolimatta vienyt mihinkään.

Nefernefernefer josta tuli Bohemia. Jussi Rainio, Rami Alanko, Kalle Airisto ja Jari Varjo.

Sarjan seuraavassa osassa siirrytään Meijerin bänditiloihin ja 90 –luvulle.