Osa 4

Musiikkityylit monipuolistuvat

Alex Stone Group osa 2

Vuonna 1985 Timo Rainio siirtyi ASG:n laulajaksi ja Marika Laine soitti koskettimia. Tuohon aikaan pruukattiin ottaa taiteilijanimet, ja englanninkielistä heviä esittivätkin Timo Rainion muistin mukaan Mary Queeny (Marika Laine), Randy Lionheart (Mauri Mikkola), Ran Revenge (Kimmo Jokila), Duzzy Blizzard (Timo Heinonen) ja Sammy Rayn (Timo Rainio). 

Sittemmin Mikkola ja Laine lähtivät, ja kitaristiksi ASG:hen tuli Raumalta  liukasnäppinen Jouko ”Jokke” Piirainen. Kokeilujen jälkeen biisien englanti vaihtui suomeksi ja tyylisuunta funkahtavaksi rockiksi. Tämä ASG oli  omaperäisyydessään selkeästi edellä aikaansa. Sanoituksetkin olivat varsin ronskia tavaraa.

Bändikilpailun voitto Turussa toi palkinnoksi sopimuksen levy-yhtiö Poko Recordsin kanssa. Bändi levytti vuonna 1991 albumin Vaapula vissun. Sitä ei kuitenkaan boostattu kunnolla eteenpäin, eikä muutoinkaan levy-yhtiön toiminta ASG:n kanssa ollut aivan sieltä rehdimmästä päästä. Toinen levy jäi ilmestymättä.

Stormchild ja tuplabasarihevi

Mauri Mikkola lähti rakentamaan Laineen talon naapurista uudenlaista bändikuviota vuonna -88. Ensimmäisessä Stormchild -versiossa soittivat Mikkolan lisäksi Mika ”Aaltsi” Aaltonen rummut, Esa Reivo basso, Marko Laihinen kitara ja Petri Vihavainen laulu. Bändi siirtyi treenaamaan Laineen talon viereiseen Ahtalan taloon jossa oli aiemmin toiminut erityisnuorisotyön pilottihanke Hyrrä. Tuotetusta metelistä valitettiin useasti ja allekirjoittanut muistaa, miten korvat soivat kuukausikaupalla stereona putkeen.  Korvatulpat tulivat muotiin myöhemmin. Pihapiirissä oli muutakin sättämmistä kun ulkorakennus paloi.

Tyylisuunta oli melodista ja varsin ripeää tuplabasarikompilla tahdistettua hevimeteliä. Bändi teki lähes jokapäiväisen treenaamisen päätteeksi yhden takakireän keikan Poterossa. Pian sen jälkeen ensimmäinen versio hajosi – nuoruuden muut houkutteet veivät voiton.

Bändi jatkoi pian Mikkolan johdolla kovaa kyytiä uudella innostuneella miehityksellä: Michael Rantanen laulu ja basso, Sami Tuuna kitara, Mika Luoto rummut. Myöhemmin Rantanen keskittyi lauluun ja Esa Reivo tuli basistiksi. Marko Laurén toimi välillä bändin basistina. Stromchild teki parisenkymmentä keikkaa, oli välillä Demonrace –nimellä, sisälsi runsaasti miehistökokeiluja ja hajosi 90 –luvun alussa.

Worst Nightmare

80-luvun loppupuolella Laitilassa soi myös harvinaisempi musiikkityyli psychobilly. Jokusen keikankin tehneessä Worst Nightmare –bändissä soittivat Kari Leino laulu ja kontrabasso, Arsi Pohjonen rummut ja Sami Savolainen kitara. Sami oli jo 6 –vuotiaana saanut väkevän musiikillisen innostuksen kotoaan, kun isosisko kuunteli Johnny Burnettia ja Eddie Cochrania.  Myös isäukko oli armoton Elvis, Little Richard ja Stevie Ray Vaughan –fani.  Vaikka alkutaival oli melko pienimuotoista, Savolaisen bootsit oli tehty kävelemään rokkenrollin tietä. Siitä menestyksekkäästä taipaleesta myöhemmin lisää.

Natusan Club ja punkmeininki!

Vuonna -88 perustivat Manne ”Mane” Sorri ja Marko ”Mako” Turunen Natusan Clubin. Silkkaa punkin soittamisen riemua! Bändi teki 48 keikkaa ja päättyi vasta -03 kun kitaristi Turunen vaihtoi punkinsoiton maratontossuihin. Pumpussa oli paljon vierailevia soittajia ja studioäänitteitä kertyi lukuisia. Mainittakoon ”viralliset” CD-EP:t  Alla silmukan ja Aurinkoon vuodelta -98. Sinkku ilmestyi vielä -02. Mane alkoi aikanaan soittamaan bassoa kun laitilalainen rokkenrollin yleismies Pitkäkankaan Seppo oli sellaiset vehkeet tuonut punkkarpoikain soittomökkiin Suontaan Kaulioon. Natusanin rumpaliksi tuli Sami ”Sammy” Virta ja kitaraa soitti myös Toni ”Ona” Salminen. Muita Sorrin ja Turusen pohjustamia virityksiä olivat Maukoset, jonka tavoite oli soittaa Suomen jokaisessa kaljapubissa – ei ihan onnistunut, mutta Männäistentuvan housebändiksi pääsivät. Ja sitten raumalaisella Riku Laaksolla vahvistettu Darbies, joka teki tavoitteensa mukaan yhden EP:n, keikan ja sitten hajosi.

Munamarkkinat ovat tarjonneet paikallisille bändeille paljon esiintymistilaa. Tässä veivaamassa pitkälinjan punkbändi Natusan Club: Marko Turunen, Sami Virta ja Manne Sorri.

Nefernefernefer

Laineen talolla treenasivat 80-luvun puolivälissä myös sellaiset nuoret miehet kuin Kalle Airisto basso, Janne ”Nasse” Jurttila rummut ja Rami Alanko kitara. He olivat laulajaa vailla, ja kysyivät toimeen Timo Rainiota. Hän kävikin muutamissa treeneissä, mutta ehdotti sitten velipoikaansa Jussi Rainiota, jota piti kumminkin kohtalaisena laulajana.  Timo sai tehdä aika paljon suostuttelutyötä, mutta viimein Jussi kuitenkin pöräytti Taunuksellaan Laineen talon pihalle. Vaikka Alangon ensireaktio kyseisestä verkkarimiehestä oli että ei j….lauta, niin ensimmäisten treenien jälkeen asia oli selvä. Homma toimi. Jossain vaiheessa englanninkielisen, kevyemmän rokin rytmittäjäksi vaihtui ”Rauman paras rumpali”, 15-vuotias Jari Varjo.

Alanko kumppaneineen diggali vähän erilaisesta musiikista kuin muu, selkeästi hevipitoisempi Laineen talo väki.  Suosikkeja olivat mm. U2, David Bowie, Cure, Alarm, Big Coutry ja Duran Duran. ”Sinitukkaiset futuristit” aiheuttivat talossa terveellistä närää, ja kateutta taisi olla soittimista tai tyyleistä puolin ja toisin.  Tämän seurauksena Laineen talolla tapahtui erilaista kummittelunomaista jäynää: tyhjiä pulloja ilmestyi pussikaupalla nurkkiin, tai piimää tai silakoita lemuamaan toisten soittokämppien kaappiin. Taisi paskapökälekin olla jonkun lattialla tervetuliaisena. No, pojat ne on poikia.

Neferit tekivät keikkaa, ja bändikilvan voiton myötä saivat CBS-levy-yhtiön kanssa sopimuksen. Alanko oli tuonut Mika Waltarin –kirjasta bändille nimen, mutta levy-yhtiö vaati sen muuttamista. Nefereistä tuli Bohemia.  Yhtyeen keikoilla taustalaulajina olivat myös Sanna Raivo ja Susse Pihlaja. Kaikki alkoi hyvällä kohinalla T.T Oksalan toimiessa tuottajana, mutta lopulta vain kaksi sinkkua julkaistiin. Loppulevy jäi julkaisematta kokonaan. Bändi hiipui vuosikymmenen taitteessa – se polku ei odotuksista huolimatta vienyt mihinkään.

Nefernefernefer josta tuli Bohemia. Jussi Rainio, Rami Alanko, Kalle Airisto ja Jari Varjo.

Sarjan seuraavassa osassa siirrytään Meijerin bänditiloihin ja 90 –luvulle.

Osa 1

Varhaiset vuodet

Laitilassa tanssattiin ja humpattiin innokkaasti ajan hengen mukaisesti vielä 1960 –lopulla ja 1970 –luvun alussa. Paikallisia orkestereita olivat mm. Esko Juhani Mäen yhtye, ja Kaasalaisen Lassella oli oma porukkansa. Tanssin iloja kansalle soi myös Tatu Lemmetin yhtye. Rockin räimeestä ei ollut tietoakaan.

Mutta, kuten kaikissa suurissa tarinoissa, tässäkin on se oma pandoran lippaansa, jonka avaamisesta kaikki alkaa. Laitilan bändikulttuurin avausfanfaariksi voidaan nimetä se tapahtuma, kun Vehmaksen Jukka sen ensimmäisen sähkökitaransa sai. Joku voisi todeta että no niin tietyste, pit se ny arvatakki. Kitaran merkki oli Hagström Kent ja vahvistin FBT.  Siitä me lähdetään.

Hermannin Nuorisoseura kokoontuu

Jukka Vehmas oli kuullut ja nähnyt Urheilutalon Poterossa ukilaista S.Wälikäsi –bändiä, jossa soitti mm. Jussi Zenger. Ilta iski innostuksen rokkikipinää nuoreen mieheen. Vuonna 1971 Jukka alkoi koota ensimmästä bändiä kasaan. Kyösti Laihi tuli mukaan Elkatone-sähköuruillaan, ja rumpaliksi ryhtyi Eero Leivo, jonka kotoa kellarista löytyi myös treenikämppä. Bändin nimeksi tuli Hermannin Nuorisoseura, josta käytettiin myös lyhennettä HNS. Basistista vain oli pula. Kappalevalintoihin vaikutti vahvasti Creedence Clearwater Revival eli CCR, joka oli kaikkien suosikki. Orkesteri taipui kuitenkin monenlaiseen tyylisuuntaan, ja teki myös tanssikeikkoja mm. Kaivolan Havupirtille. HNS soitti myös ensimmäisillä Laitilan Munamarkkinoilla 1972.

Rock-tyyppiseksi HNS:n toiminta muuttui kun -73 kämpille tuli pitkätukkainen pojankloppi Jyrki Lemmetti Fender Telecaster kädessään ja Vox toisessa. Vehmaksen arvion mukaan Jimi Hendrixiä vahvasti digannut Lemmetti oli jo tuolloin kovan luokan kitaristi. Laihi siirtyi basistiksi, ja silloisista sen ajan suomalaisista rockbändeistä innostusta tarjosivat Tasavallan Presidentti ja Wigvam. Lyhyehkön historiansa aikana HNS teki noin 40 keikkaa. Bändi hajosi

-74 ja Lemmetti ja Laihi siirtyivät progressiivisemman populaarimusiikin tielle. Vehmas perusti Leivon Epon ja Kaitilan Harrin kanssa tanssiorkesterin, joka jatkoi aina vuoteen 1980.

Alkutaipaleella tärkeää työtä Laitilassa bänditoiminnan heräämisen eteen teki muusikko ja trumpettimies Pauli Sojakka, joka veti Kansalaisopistossa jonkunsortin kevyen musiikin kurssia. Sojakan kanssa J. Lemmetti teki muuten elämänsä ensimmäisen keikan palokunnan pikkujouluissa: Delilah ja Katariinan kamarissa -kappaleet kitaralle ja trumpetille.

Toinen merkittävä bänditouhun avittaja Laitilassa oli -77-81 nuorisosihteerinä toiminut  Kari Lehmusvuori, jonka ansiosta mm. Käräjätalo tuli bändien treenipaikaksi vuodesta -77 vuoteen -81, jolloin talo purettiin. Sama mies auttoi Laineen talon saamisessa bändien käyttöön.

Hermannin Nuorisoseura: Jyrki Lemmetti, Jukka Vehmas, Eero Leivo ja Kyösti Laihi.

Naavan lämmin nipistys ja puhrasta progea

15 –vuotiaat Jyrki Lemmetti ja Kyösti Laihi alkoivat HNS:n jälkeen tehdä omia kappaleita, ja Juha Kaira ryhtyi tekemään biiseihin tekstejä. Rumpaliksi tuli Jari Nordman ja basistiksi Juha Jokiranta.  Bändi sai Kairan keksimänä myös melko progressiivisen nimen: Naavan lämmin nipistys. Yhtye soitti muutamilla koulukeikoilla ja Raumalla yhden keikan. Vuonna -75 yhtye voitti Turussa valtakunnallisen nuorison taidetapahtuman osakilpailun. Tuomaristo antoi kiitosta ”instrumenttien saumattomasta yhteistyöstä ja soittajien teknisestä osaamisesta. Muistan sinut –kappale antoi myös nautittavia sointuyhdistelmiä ja rytmisiä kontrasteja.”  Jatsahtavuutta unohtamatta.

Tämän bändin loputtua Laihi siirtyi Kaamos-nimiseen proge-bändiin, jonka ainut LP-levy Deeds and Talks vuodelta -77 on vinyylinä keräilyharvinaisuuksia. Jyrki Lemmetti jatkoi omia opiskelujaan ja perusti yhtyeen Wellcome Band, josta seuraavassa osassa lisää. Vuonna -78 WB:n erään keikan jälkeen Jimi Sumén pyysi Lemmettiä bändiinsä, mutta juttu kariutui koska Jyki oli juuri lähdössä inttiin, ja Sumén lähti tunnetuin seurauksin Englantiin.

Naavan lämmin nipistys: Jari Nordman, Kyösti Laihi, Juha Jokiranta ja Jyrki Lemmetti.

Punk syöksyy ennenaikaisesti lavalle Laitilassa!

Jyrki Lemmetti muisteli huvittuneena myös eräät aikaansa edellä olleet punk-henkiset iltamat yhteiskoulusta noinvuodelta -74. Ainutkertaisessa kokoonpanossa Lemmetti soitti rumpuja, Kyösti Laihi urut, Jari Nordman kitara, Arto Jäspi basso ja musikaalisuutensa ansiosta päätähtenä oli Juha Kaira kitaroineen. Pauli ”Great” Halonen Show panosti näyttäviin esiintymisasuihin ja varsin värikkääseen lavameininkiin. Musiikillinen pääteos perustui televisiossa tuolloin pyörineeseen Batmanin tunnusmusiikkiin, jonka joukkoon Kaira varioi heviriffejä ja melodioita mm. Omo-mainoksesta. Valveutuneesti sivistynyt opettaja Valto Vaalikivi näki esityksessä ilahtuneena selkeästi aidon happeningin aineksia. Eräs jonkun verran punsissa ollut yleisön edustaja tosin totesi show´n loppupuolella, että ”Te soitat raskast musikki.”