Osa 6

Menestyksen ja tähtien poluilla

Neon 2 breikkaa omalle polulleen

Lujasta yrittämisestä huolimatta ei Bohemia –yhtye ottanut tulta allensa. 90 –luvun alussa Rami Alanko ja Jussi Rainio jatkoivat kuitenkin biisien tekemistä ja demojen lähettelyä. Kävi niin, että turkulainen R.E.L.S –tuotantotiimi otti heidät talliinsa. Biisien sanat vaihtuvat suomenkielisiksi, vaikkei se juttu istunut Alangolle ensin ollenkaan. Levytyssopimus solmittiin -92 Sony Musicin kanssa, ja ensimmäisestä sinkusta Polku tuli heti sen kesän isoja hittejä. Syksyn sävel –kilpailussa esitetty Tässä talossa aloitti varsinaisen menestysrumban. Rami Alanko muisteli, että jossain kohdin heillä oli Sokos-hotellit kiertuesponsorina. Koska kaikki huoneet olivat samankaltaisia, turneen puolivälin jälkeen alkoi olla ongelmia sen suhteen, että missä kaupungissa nyt oikein ollaan. Teiniunelma rokkielämästä oli kuitenkin toteutunut. Kutakuinkin jokaisen rokkarin toive on päästä maistamaan sitä isoa menestystä ja suosiota – Neon 2 kuului Suomen sen hetken suosituimpiin bändeihin. Alanko ja Rainio olivat bändin keulakuva, mutta bändissä soittivat myös Jari Varjo rummut ja Timo Heinonen basso. Albumeita tuli kolme: Polku -92, Rivien välistä -93 ja Viides vuodenaika -95.  Tällä levyllä basistina oli Toni Nuotio ja koskettimissa Petri Alanko, josta sittemmin on tullut yksi Suomen parhaista pelisäveltäjistä/tuottajista. Neon 2 historiaan kuuluu toki myös Lasse Lemmetti, joka oli parilla kiertueella bändin roudarina aiheuttaen melkoista säpinää ja ihmetystä.

Neukkareiden suosio nousi nopeasti, oli kiivas muutaman vuoden mutta keikoille ei jengiä enää tullut vaikka viimeinenkin levy myi ihan hyvin. Bändi laitettiin tauolle.

Alangolle ja Heinoselle molemmille oli painunut mieleen se keikka, jossa Neon 2 oli Beach Boysien lämppärinä Kaivopuistossa -93. Väkeä oli paikalla 80 000, ja Heinonen muisteli että kun sitä ihmismassaa sieltä verhon raosta kurkkailtiin niin jännitti niin perkeleesti. Hellitti vasta siihen hetkeen kun oma soitto alkoi. Oli Laitlam pojil iso keikka.

Myöhemmin Alanko perusti Nuotion kanssa Gramofoni –studion, kokosivat Radionautti –nimisen bändin, ja julkaisivat yhden kokeellisemman LP:nkin, mutta se ei johtanut enempään. 2004 Neon 2 teki minikiertueen kokoelma –levyn myötä.

 Neon 2:n ytimenä olivat Rami Alanko ja Jussi Rainio.
Neon 2: Polku

Hattu täynnä tähtiä

Stormchild –yhtye kärräsi -94 kamat kasaan uudelleen lämmitystä varten. Vokalisti Michael Rantanen oli alkanut Mikkolan kera panostaa tosissaan musiikinopiskeluun ja oli jo käynyt tutustumassa Los Angelesissa tulevaan MIT -opinahjoonsa. Täysin odottamatta Michael kuitenkin menehtyi erään rock-konsertin jälkeen Helsingissä. Sinänsä luonnolliseen syyhyn, mutta kumminkin. Se oli silloin todella iso isku monelle laitilalaiselle, sillä monella tapaa hyvällä tyypillä oli laaja ystäväpiiri. Neon 2 omisti laulunsa Hattu täynnä tähtiä Michaelin muistolle. Haikea, vahvasti laulettu kappale suuria unelmoivasta pojasta, jolla kotiportin nurkalla katse horisontissa. Niinpä. Valitettavasti lahjakkaan Michaelin musiikilliset unelmat jäivät toteutumatta.
Neon 2: Hattu täynnä tähtiä

Mika Luoto, Michael Rantanen, Sami Tuuna, Marko Lauren ja Mauri Mikkola 90 -luvulla TS Extran viikon bändinä.

Unplugged -muoti säätää meteliä vähemmälle Laitilassakin

Liekö ollut Eric Clapton, joka sen ysäri-meiningin aloitti tekemällä Laylastaan sen akustispohjaisen shuffle-version? Joka tapauksessa, Laitilassakin syntyi 90 –alkupuolella talouslaman aikoihin taidokkaita tämän tyylin kokoonpanoja.

Ensimmäinen oli Plagiators, joka perustettiin paikallisen Elmun bileisiin. Siinä tunnettuja cover-biisejä soittivat Kalle Airisto, Sauli Soini, Wessmanin Peko, Rainion veljekset, Alangon Rami ja Jussi ”Sampaanalan Santana” Piirainen. Muut bändikiireet estivät tämän kokoonpanon enemmän keikkailun.

Samawanha oli samalla linjalla, ja teki eri miehistöillä jonkun verran keikkaa Laitilan ulkopuolellakin.  Ensimmäisessä versiossa oli Pasi Laihonen laulu, Jussi ”Speedy” Piirainen kitara, Kari Antila kitara ja Sauli Soini kitara ja laulu. Antila vaihtui Marko Laihiseen. Tämä Samawanha teki mm. erään merkillisen keikan Uudessakaupungin Lännentiessä. Sopimukseen kuului, että soittajat toimivat karaoketuomareina ennen omaa keikkaa. No mikäs ettei. Vaan olikin pitkällinen kahden kierroksen työ, ja kun bändi jurytti voittajaksi etelänmatkalle edellisenä iltana osakilpailun voittaneen auervaara-tyyppisen show-miehen, niin näytti että tulee käsirysy vislaavien paikallisten kanssa. Myöhemmässä Samawanhassa soittivat Soinin lisäksi myös Henri Aitakari mandoliini, Jankke Kuismin basso ja Jari Varjo rummut.

Muutaman keikan teki myös Laihisen, Piiraisen ja Laihosen Kupparit pojat, joka teki omia rockhenkisiäkin versioita Rautavaaran ja Helismaan kipaleista.

Travel bros. ja Indiana

Timo Rainio lähti 90 –luvun alussa kitaristi Jartse Tuomisen kanssa kiertämään ympäri maata Travel bros. -duona. Kun Rainiota myöhemmin pyydettiin Euroviisuihin laulamaan Akimoffin Hän lähtee tänään –kappaletta,  mutkien kautta siitä taipaleesta syntyikin Indiana -yhtye. Rainion lisäksi bändissä Teijo Tikkanen koskettimet, Kike Jokila rummut, Jorma ”Triffi” Juhola basso ja Jartse Tuominen. Bändi levytti -94 Kristallipallo –albumin. Toisen levyn kanssa oli erinäistäkin musiikillista säätämistä, ja lopulta se julkaistiinkin -95 Rainion soololevynä Tässä valossa.

Osa 4

Musiikkityylit monipuolistuvat

Alex Stone Group osa 2

Vuonna 1985 Timo Rainio siirtyi ASG:n laulajaksi ja Marika Laine soitti koskettimia. Tuohon aikaan pruukattiin ottaa taiteilijanimet, ja englanninkielistä heviä esittivätkin Timo Rainion muistin mukaan Mary Queeny (Marika Laine), Randy Lionheart (Mauri Mikkola), Ran Revenge (Kimmo Jokila), Duzzy Blizzard (Timo Heinonen) ja Sammy Rayn (Timo Rainio). 

Sittemmin Mikkola ja Laine lähtivät, ja kitaristiksi ASG:hen tuli Raumalta  liukasnäppinen Jouko ”Jokke” Piirainen. Kokeilujen jälkeen biisien englanti vaihtui suomeksi ja tyylisuunta funkahtavaksi rockiksi. Tämä ASG oli  omaperäisyydessään selkeästi edellä aikaansa. Sanoituksetkin olivat varsin ronskia tavaraa.

Bändikilpailun voitto Turussa toi palkinnoksi sopimuksen levy-yhtiö Poko Recordsin kanssa. Bändi levytti vuonna 1991 albumin Vaapula vissun. Sitä ei kuitenkaan boostattu kunnolla eteenpäin, eikä muutoinkaan levy-yhtiön toiminta ASG:n kanssa ollut aivan sieltä rehdimmästä päästä. Toinen levy jäi ilmestymättä.

Stormchild ja tuplabasarihevi

Mauri Mikkola lähti rakentamaan Laineen talon naapurista uudenlaista bändikuviota vuonna -88. Ensimmäisessä Stormchild -versiossa soittivat Mikkolan lisäksi Mika ”Aaltsi” Aaltonen rummut, Esa Reivo basso, Marko Laihinen kitara ja Petri Vihavainen laulu. Bändi siirtyi treenaamaan Laineen talon viereiseen Ahtalan taloon jossa oli aiemmin toiminut erityisnuorisotyön pilottihanke Hyrrä. Tuotetusta metelistä valitettiin useasti ja allekirjoittanut muistaa, miten korvat soivat kuukausikaupalla stereona putkeen.  Korvatulpat tulivat muotiin myöhemmin. Pihapiirissä oli muutakin sättämmistä kun ulkorakennus paloi.

Tyylisuunta oli melodista ja varsin ripeää tuplabasarikompilla tahdistettua hevimeteliä. Bändi teki lähes jokapäiväisen treenaamisen päätteeksi yhden takakireän keikan Poterossa. Pian sen jälkeen ensimmäinen versio hajosi – nuoruuden muut houkutteet veivät voiton.

Bändi jatkoi pian Mikkolan johdolla kovaa kyytiä uudella innostuneella miehityksellä: Michael Rantanen laulu ja basso, Sami Tuuna kitara, Mika Luoto rummut. Myöhemmin Rantanen keskittyi lauluun ja Esa Reivo tuli basistiksi. Marko Laurén toimi välillä bändin basistina. Stromchild teki parisenkymmentä keikkaa, oli välillä Demonrace –nimellä, sisälsi runsaasti miehistökokeiluja ja hajosi 90 –luvun alussa.

Worst Nightmare

80-luvun loppupuolella Laitilassa soi myös harvinaisempi musiikkityyli psychobilly. Jokusen keikankin tehneessä Worst Nightmare –bändissä soittivat Kari Leino laulu ja kontrabasso, Arsi Pohjonen rummut ja Sami Savolainen kitara. Sami oli jo 6 –vuotiaana saanut väkevän musiikillisen innostuksen kotoaan, kun isosisko kuunteli Johnny Burnettia ja Eddie Cochrania.  Myös isäukko oli armoton Elvis, Little Richard ja Stevie Ray Vaughan –fani.  Vaikka alkutaival oli melko pienimuotoista, Savolaisen bootsit oli tehty kävelemään rokkenrollin tietä. Siitä menestyksekkäästä taipaleesta myöhemmin lisää.

Natusan Club ja punkmeininki!

Vuonna -88 perustivat Manne ”Mane” Sorri ja Marko ”Mako” Turunen Natusan Clubin. Silkkaa punkin soittamisen riemua! Bändi teki 48 keikkaa ja päättyi vasta -03 kun kitaristi Turunen vaihtoi punkinsoiton maratontossuihin. Pumpussa oli paljon vierailevia soittajia ja studioäänitteitä kertyi lukuisia. Mainittakoon ”viralliset” CD-EP:t  Alla silmukan ja Aurinkoon vuodelta -98. Sinkku ilmestyi vielä -02. Mane alkoi aikanaan soittamaan bassoa kun laitilalainen rokkenrollin yleismies Pitkäkankaan Seppo oli sellaiset vehkeet tuonut punkkarpoikain soittomökkiin Suontaan Kaulioon. Natusanin rumpaliksi tuli Sami ”Sammy” Virta ja kitaraa soitti myös Toni ”Ona” Salminen. Muita Sorrin ja Turusen pohjustamia virityksiä olivat Maukoset, jonka tavoite oli soittaa Suomen jokaisessa kaljapubissa – ei ihan onnistunut, mutta Männäistentuvan housebändiksi pääsivät. Ja sitten raumalaisella Riku Laaksolla vahvistettu Darbies, joka teki tavoitteensa mukaan yhden EP:n, keikan ja sitten hajosi.

Munamarkkinat ovat tarjonneet paikallisille bändeille paljon esiintymistilaa. Tässä veivaamassa pitkälinjan punkbändi Natusan Club: Marko Turunen, Sami Virta ja Manne Sorri.

Nefernefernefer

Laineen talolla treenasivat 80-luvun puolivälissä myös sellaiset nuoret miehet kuin Kalle Airisto basso, Janne ”Nasse” Jurttila rummut ja Rami Alanko kitara. He olivat laulajaa vailla, ja kysyivät toimeen Timo Rainiota. Hän kävikin muutamissa treeneissä, mutta ehdotti sitten velipoikaansa Jussi Rainiota, jota piti kumminkin kohtalaisena laulajana.  Timo sai tehdä aika paljon suostuttelutyötä, mutta viimein Jussi kuitenkin pöräytti Taunuksellaan Laineen talon pihalle. Vaikka Alangon ensireaktio kyseisestä verkkarimiehestä oli että ei j….lauta, niin ensimmäisten treenien jälkeen asia oli selvä. Homma toimi. Jossain vaiheessa englanninkielisen, kevyemmän rokin rytmittäjäksi vaihtui ”Rauman paras rumpali”, 15-vuotias Jari Varjo.

Alanko kumppaneineen diggali vähän erilaisesta musiikista kuin muu, selkeästi hevipitoisempi Laineen talo väki.  Suosikkeja olivat mm. U2, David Bowie, Cure, Alarm, Big Coutry ja Duran Duran. ”Sinitukkaiset futuristit” aiheuttivat talossa terveellistä närää, ja kateutta taisi olla soittimista tai tyyleistä puolin ja toisin.  Tämän seurauksena Laineen talolla tapahtui erilaista kummittelunomaista jäynää: tyhjiä pulloja ilmestyi pussikaupalla nurkkiin, tai piimää tai silakoita lemuamaan toisten soittokämppien kaappiin. Taisi paskapökälekin olla jonkun lattialla tervetuliaisena. No, pojat ne on poikia.

Neferit tekivät keikkaa, ja bändikilvan voiton myötä saivat CBS-levy-yhtiön kanssa sopimuksen. Alanko oli tuonut Mika Waltarin –kirjasta bändille nimen, mutta levy-yhtiö vaati sen muuttamista. Nefereistä tuli Bohemia.  Yhtyeen keikoilla taustalaulajina olivat myös Sanna Raivo ja Susse Pihlaja. Kaikki alkoi hyvällä kohinalla T.T Oksalan toimiessa tuottajana, mutta lopulta vain kaksi sinkkua julkaistiin. Loppulevy jäi julkaisematta kokonaan. Bändi hiipui vuosikymmenen taitteessa – se polku ei odotuksista huolimatta vienyt mihinkään.

Nefernefernefer josta tuli Bohemia. Jussi Rainio, Rami Alanko, Kalle Airisto ja Jari Varjo.

Sarjan seuraavassa osassa siirrytään Meijerin bänditiloihin ja 90 –luvulle.