Osa 4

Musiikkityylit monipuolistuvat

Alex Stone Group osa 2

Vuonna 1985 Timo Rainio siirtyi ASG:n laulajaksi ja Marika Laine soitti koskettimia. Tuohon aikaan pruukattiin ottaa taiteilijanimet, ja englanninkielistä heviä esittivätkin Timo Rainion muistin mukaan Mary Queeny (Marika Laine), Randy Lionheart (Mauri Mikkola), Ran Revenge (Kimmo Jokila), Duzzy Blizzard (Timo Heinonen) ja Sammy Rayn (Timo Rainio). 

Sittemmin Mikkola ja Laine lähtivät, ja kitaristiksi ASG:hen tuli Raumalta  liukasnäppinen Jouko ”Jokke” Piirainen. Kokeilujen jälkeen biisien englanti vaihtui suomeksi ja tyylisuunta funkahtavaksi rockiksi. Tämä ASG oli  omaperäisyydessään selkeästi edellä aikaansa. Sanoituksetkin olivat varsin ronskia tavaraa.

Bändikilpailun voitto Turussa toi palkinnoksi sopimuksen levy-yhtiö Poko Recordsin kanssa. Bändi levytti vuonna 1991 albumin Vaapula vissun. Sitä ei kuitenkaan boostattu kunnolla eteenpäin, eikä muutoinkaan levy-yhtiön toiminta ASG:n kanssa ollut aivan sieltä rehdimmästä päästä. Toinen levy jäi ilmestymättä.

Stormchild ja tuplabasarihevi

Mauri Mikkola lähti rakentamaan Laineen talon naapurista uudenlaista bändikuviota vuonna -88. Ensimmäisessä Stormchild -versiossa soittivat Mikkolan lisäksi Mika ”Aaltsi” Aaltonen rummut, Esa Reivo basso, Marko Laihinen kitara ja Petri Vihavainen laulu. Bändi siirtyi treenaamaan Laineen talon viereiseen Ahtalan taloon jossa oli aiemmin toiminut erityisnuorisotyön pilottihanke Hyrrä. Tuotetusta metelistä valitettiin useasti ja allekirjoittanut muistaa, miten korvat soivat kuukausikaupalla stereona putkeen.  Korvatulpat tulivat muotiin myöhemmin. Pihapiirissä oli muutakin sättämmistä kun ulkorakennus paloi.

Tyylisuunta oli melodista ja varsin ripeää tuplabasarikompilla tahdistettua hevimeteliä. Bändi teki lähes jokapäiväisen treenaamisen päätteeksi yhden takakireän keikan Poterossa. Pian sen jälkeen ensimmäinen versio hajosi – nuoruuden muut houkutteet veivät voiton.

Bändi jatkoi pian Mikkolan johdolla kovaa kyytiä uudella innostuneella miehityksellä: Michael Rantanen laulu ja basso, Sami Tuuna kitara, Mika Luoto rummut. Myöhemmin Rantanen keskittyi lauluun ja Esa Reivo tuli basistiksi. Marko Laurén toimi välillä bändin basistina. Stromchild teki parisenkymmentä keikkaa, oli välillä Demonrace –nimellä, sisälsi runsaasti miehistökokeiluja ja hajosi 90 –luvun alussa.

Worst Nightmare

80-luvun loppupuolella Laitilassa soi myös harvinaisempi musiikkityyli psychobilly. Jokusen keikankin tehneessä Worst Nightmare –bändissä soittivat Kari Leino laulu ja kontrabasso, Arsi Pohjonen rummut ja Sami Savolainen kitara. Sami oli jo 6 –vuotiaana saanut väkevän musiikillisen innostuksen kotoaan, kun isosisko kuunteli Johnny Burnettia ja Eddie Cochrania.  Myös isäukko oli armoton Elvis, Little Richard ja Stevie Ray Vaughan –fani.  Vaikka alkutaival oli melko pienimuotoista, Savolaisen bootsit oli tehty kävelemään rokkenrollin tietä. Siitä menestyksekkäästä taipaleesta myöhemmin lisää.

Natusan Club ja punkmeininki!

Vuonna -88 perustivat Manne ”Mane” Sorri ja Marko ”Mako” Turunen Natusan Clubin. Silkkaa punkin soittamisen riemua! Bändi teki 48 keikkaa ja päättyi vasta -03 kun kitaristi Turunen vaihtoi punkinsoiton maratontossuihin. Pumpussa oli paljon vierailevia soittajia ja studioäänitteitä kertyi lukuisia. Mainittakoon ”viralliset” CD-EP:t  Alla silmukan ja Aurinkoon vuodelta -98. Sinkku ilmestyi vielä -02. Mane alkoi aikanaan soittamaan bassoa kun laitilalainen rokkenrollin yleismies Pitkäkankaan Seppo oli sellaiset vehkeet tuonut punkkarpoikain soittomökkiin Suontaan Kaulioon. Natusanin rumpaliksi tuli Sami ”Sammy” Virta ja kitaraa soitti myös Toni ”Ona” Salminen. Muita Sorrin ja Turusen pohjustamia virityksiä olivat Maukoset, jonka tavoite oli soittaa Suomen jokaisessa kaljapubissa – ei ihan onnistunut, mutta Männäistentuvan housebändiksi pääsivät. Ja sitten raumalaisella Riku Laaksolla vahvistettu Darbies, joka teki tavoitteensa mukaan yhden EP:n, keikan ja sitten hajosi.

Munamarkkinat ovat tarjonneet paikallisille bändeille paljon esiintymistilaa. Tässä veivaamassa pitkälinjan punkbändi Natusan Club: Marko Turunen, Sami Virta ja Manne Sorri.

Nefernefernefer

Laineen talolla treenasivat 80-luvun puolivälissä myös sellaiset nuoret miehet kuin Kalle Airisto basso, Janne ”Nasse” Jurttila rummut ja Rami Alanko kitara. He olivat laulajaa vailla, ja kysyivät toimeen Timo Rainiota. Hän kävikin muutamissa treeneissä, mutta ehdotti sitten velipoikaansa Jussi Rainiota, jota piti kumminkin kohtalaisena laulajana.  Timo sai tehdä aika paljon suostuttelutyötä, mutta viimein Jussi kuitenkin pöräytti Taunuksellaan Laineen talon pihalle. Vaikka Alangon ensireaktio kyseisestä verkkarimiehestä oli että ei j….lauta, niin ensimmäisten treenien jälkeen asia oli selvä. Homma toimi. Jossain vaiheessa englanninkielisen, kevyemmän rokin rytmittäjäksi vaihtui ”Rauman paras rumpali”, 15-vuotias Jari Varjo.

Alanko kumppaneineen diggali vähän erilaisesta musiikista kuin muu, selkeästi hevipitoisempi Laineen talo väki.  Suosikkeja olivat mm. U2, David Bowie, Cure, Alarm, Big Coutry ja Duran Duran. ”Sinitukkaiset futuristit” aiheuttivat talossa terveellistä närää, ja kateutta taisi olla soittimista tai tyyleistä puolin ja toisin.  Tämän seurauksena Laineen talolla tapahtui erilaista kummittelunomaista jäynää: tyhjiä pulloja ilmestyi pussikaupalla nurkkiin, tai piimää tai silakoita lemuamaan toisten soittokämppien kaappiin. Taisi paskapökälekin olla jonkun lattialla tervetuliaisena. No, pojat ne on poikia.

Neferit tekivät keikkaa, ja bändikilvan voiton myötä saivat CBS-levy-yhtiön kanssa sopimuksen. Alanko oli tuonut Mika Waltarin –kirjasta bändille nimen, mutta levy-yhtiö vaati sen muuttamista. Nefereistä tuli Bohemia.  Yhtyeen keikoilla taustalaulajina olivat myös Sanna Raivo ja Susse Pihlaja. Kaikki alkoi hyvällä kohinalla T.T Oksalan toimiessa tuottajana, mutta lopulta vain kaksi sinkkua julkaistiin. Loppulevy jäi julkaisematta kokonaan. Bändi hiipui vuosikymmenen taitteessa – se polku ei odotuksista huolimatta vienyt mihinkään.

Nefernefernefer josta tuli Bohemia. Jussi Rainio, Rami Alanko, Kalle Airisto ja Jari Varjo.

Sarjan seuraavassa osassa siirrytään Meijerin bänditiloihin ja 90 –luvulle.

Osa 3

Sivukyliä pitkin Laineen talolle

Kun laitilalaisten bändien treenipaikkana ollut Käräjätalo purettiin 1981, niin nuorisosihteeri Kari Aavasaari sai järjestettyä keskustan tuntumasta Opistotalon läheltä ns. Laineen talon bändien uudeksi harjoituspaikaksi. Nykyään siinä toimii kaupungin ryhmäperhepäivähoito. Kunnan suunnasta tulleista ukaaseista huolimatta tottakait joissakin kämpissä soittamisen ohessa joskus myös biletettiin, juotiin viinaa, pidettiin ”mopokerhoa”. Jollekin taisi välillä talo olla asumispaikkanakin. Mutta joku tolkku oli silti mukana; talo haluttiin pitää soittajien käytössä ja arvokkaita soittimia varjeltiin voroilta.

Kuvan vasemmassa ylälaidassa kahden kuistin Käräjätalo, joka toimi vanhuutensa päivinä myös bändien viriilinä treenipaikkana. Talo purettiin 1981. [Tämä kuva on Jukka Vehmaksen kulttuurivarastoista ja hänen arvionsa mukaan valokuva on otettu melko varmasti alkukesästä 1956. Lisätietoja saa kirjasta Laitila 1900-luvulla.]

Moonshiners tiputtelee uusia soittajia mukaan

Laineen talon ensimmäisiä uusia bändejä oli koulun musiikkiluokan jamipohjaisten opettelujen jälkeen perustettu Moonshiners. Instrumentaalista hevirokkia soittivat Sami Soini rummut, Timo Heinonen basso ja Riku Koskinen ja Mauri Mikkola kitarat.  Bändi teki muutaman keikan. Soini muisteli miten he olivat Heinosen kanssa tilanneet koulukeikalle tuhdisti kylmäpakattua hiilihappojäätä. Jostain hommattiin iso pataviritys ja siihen ”roudari”  Vihavaisen Pepe kantoi  käytävältä hiki hatussa vettä ja sai aikaan aivan ihan helvetillisen höyryämisen.  Oli vähän manuaalisempi savukone, mutta asiansa ajoi. Bändi toimi vuoteen -84.

Mad Monsters järjestää discoa ja yleisöä

Vuonna 1981 pikkuserkut Wellu Rantala kitara ja laulu, Harri Jakonen basso ja rumpali Petri Tanhuanpää päättivät myös jostain syystä perustaa bändin. Treenikämppä oli Silossa Jakosten vanhassa asuinrakennuksessa. Keikkojen suhteen herrat olivat varsin kekseliäitä: he järjestivät discoja Poterossa ja kuinka ollakaan, pääesiintyjänä oli heidän Mad Monsters –yhtyeensä.  Myöhemmin yhtye sai pari isompaakin keikkaa mm. Eppu Normaalin kanssa samassa rokkiteltassa Laitilassa. (Kyseessä oli Rock-Syke konsertti Tuunan kentällä -86 ja esiintymässä Monstersien ja Eppujen lisäksi olivat paikalliset Nefernefernefer, RAN ja Alex Stone Group.)

Mötikät hiipui 80-luvun lopussa, mutta myöhemmin Tanhuanpää houkutteli Rantalan Ugiin jammailemaan muutaman tyypin kanssa, ja siitä kehkeytyi bändi Viides vuodenaika. Miehistöt vaihtelivat, mutta ensimmäinen bändin nimeä kantanut LP ilmestyi -97. Tarina kuitenkin jatkuu myöhemmin, kun Rantalasta tulee tohtori.

Mad Monstersien bändikamat komiassa ojossa soittotorpan nurkassa.

Alex Stone Group

ASG treenaili ensin Kalannissa, ja alkuperäiskokoonpanon muodostivat Kimmo ”Kike” Jokila rummut, Juha Lohisto basso ja Aki Wahlman kitara. Wahlman siirtyi kuitenkin pian kokkiopintojen suuntaan, ja laulajaksi tuli Jouko ”Zoke” Tissari. Lohiston lopetettua Kike pyysi Mikkolaa ja Heinosta mukaan bändiin ja treenipaikaksi vaihtui Laineen talo.  Omaa englanninkielistä heavya esittänyt orkesteri teki tällä kokoonpanolla keikkoja jonkun verran.

Mikkola muistaa erään ilmestyksenomaisen välikohtauksen, kun ASG oli valmistautumassa Kalannin urheilutalolla keikkailtaan. Eräs bändin jäsenistä tuli säikähtäin paikalle ja ilmoitti että nyt oli vissiin järki lähdössä! Hän oli äänien takia kurkannut pukuhuoneen saunaan ja nähnyt siellä lauteilla tummahipiäisiä kavereita turkit päällä. Asiaa lähdettiin miesvoimin tarkistamaan ja toden totta, näin oli. Siellä oli kuvatunlainen, eräs nelihenkinen ulkomainen breakdance-ryhmä vähän Suomen talvea lämmittelemässä veks ennen illan esiintymistään.

Wellcome Band ja RAN

Jyrki Lemmetillä oli yhtye nimeltä Wellcome Band jossa hänen lisäkseen olivat eri paikkakunnilta Jussi Zenger basso, Erik Gylphe laulu ja rumpalina Kari ”Happo” Haapanen, jonka tilalle tuli viime vaiheissa Pasi Laihonen.  Tämän jälkeen -84 muodostettiin uusi bändi RAN, jossa soittivat Lemmetti,  Laihonen, Heikki isotupa basso ja Kari Antila kitara & koskettimet. Laulajaksi tuli Uudenkaupungin suunnasta Timo Rainio.  Bändi soitti englanninkielistä melodista hardrockia. Rainion jälkiarvion mukaan bändissä oli paljon soittotaitoa ja vielä enemmän taiteellisuutta. RAN teki vajaat 10 keikkaa.

Tapahtuu samoihin aikoihin toisaalla

Sillantakana Tuomisen kämpässä -85 tietämillä virittelivät ahkerasti ensimmäistä oikeaa bändisoitantaansa Mika Tuominen rummut, kitaroissa Joni Malmberg ja Henri Aitakari ja Marko Laurén basso. Myöhemmin hekin saivat Laineen talon vintistä oman kämpän, ja Waste Bit – bändi syntyi.  Edellä mainittujen lisäksi vuorollaan siinä soittivat myös Mika Rinteelä rummut, Esa Reivo basso ja saxofoni ja laulajana raspikurkku Juha Laihonen, joka oli vaihtanut Perkkolasta ostetun kitarastyrkkarinsa mikrofoniin. Joni Malmberg muistelee erityisellä lämmöllä näitä nuoruuden rock-aikoja – hauskaa pidettiin, naisia oli käsivarret täynnä ja ego oli suurempi kuin Stormchildin keikkabussi. Mikä oli suuri sekin. Hukkapalasta muotoutui myöhemmin Snake Eyes.

Aivan samoihin aikoihin Rantasen autotallissa Huovinmäentiellä myös nuori rokki jytisee. Crypt –orkesteri oli Michael Rantanen laulu ja basso, Sami Tuuna kitara, ja Mika Luoto rummut. Myöhemmin mukaan tuli toiseksi kitaristiksi Niko Järvinen. Hevi soi, paitsi aika usein ei, kun autotallissa myös majaillut kani söi piuhoja poikki. Saattoi olla kyllä ihan kostotoimenpide metelistä.